Laajoilla testipaneeleilla saadaan useampi tulos yhdestä näytteestä

Blog

Ammattilaisten infektiopikatestit tulevat kuluttajien saataville

7.11.2022

Vielä noin vuosikymmen sitten kattavaa ja tarkkaa infektiotestausta tehtiin erikoislaboratorioissa professoreiden toimesta. Pandemian aikana pikatestit tulivat suoraan kuluttajien saataville, mutta kehitys ei pysähdy tähän. Kotitestauksesta tuli uusi normaali Konsumerisaatiossa tuote tai palvelu, joka on aiemmin ollut suunniteltu ja tarkoitettu yritys- tai yhteisöasiakkaille, uudelleensuunnitellaan ja kohdistetaan kuluttaja-asiakkaille Aikanaan tietokoneita tai lankapuhelimia oli yksi kaupunkia kohti, sitten […]

ArcDia testasi koululaisille jaettujen kotitestien suorituskyvyn

21.3.2022

ArcDian tuotekehityslaboratorio testasi Suomessa koululaisille jaettujen kotitestien suorituskyvyn ja laadun. Otanta tutkimuksella oli suhteellisen pieni, mutta tulokset sitäkin kiinnostavammat. Tutkimus paljasti, että Suomessa koululaisille hankitut kotitestit ovat merkittävästi epäherkempiä ja heikompilaatuisia kuin markkinoiden yleinen taso ja esimerkiksi parhaimmat kaupoissa myytävät itsekäyttötestit. Koululaisten pikatestit tunnistivat kohtuullisesti kyllä sekä COVID-19-tautia aiheuttavan SARS-CoV-2-viruksen että sen omikron muunnoksen, mutta […]

Suomessa tarvitaan tutkimusnäyttöön perustuvaa keskustelua koronatesteistä

17.9.2021

Koronaviruspandemian aikana keskustelu eri diagnostisten menetelmien ominaispiirteistä on ollut Suomessa keskuslaboratoriojohtoista ja PCR-dogma-vetoista. Nykyisen keskitetyn PCR-diagnostiikan strategian taustalla olevaa tutkimusnäyttöä ei ole avoimesti saatettu terveydenhuollon, päättäjien ja diagnostiikkayhteisön arvioitavaksi. Kansalaisten, terveydenhuollon, infektiontorjunnan ja kansantalouden edun vuoksi keskustelun tulisi perustua tutkimusnäyttöön. Lappia ja yksityistä terveydenhuoltoa lukuunottamatta antigeenipikatestit ovat olleet kansainväliseen tutkimusnäyttöön ja käytänteihin nähden rajusti alihyödynnettyjä. […]

A person holding viral culture plate

Pitäisikö virusviljelyn olla ”kultainen standardi” COVID-19 diagnostiikassa?

25.2.2021

Vaikka koko ”kultaisen standardin” käsite on kiistanalainen, termiä käytetään edelleen usein jopa käypä hoito –ohjeistuksissa. Kiistanalaisuus johtuu siitä, että hyvin harvoin yksittäinen diagnostinen menetelmä on yksiselitteisesti sekä muita menetelmiä herkempi että spesifisempi. Käsite tulee yhä monimutkaisemmaksi, kun otetaan huomioon testaukselle olevan erilaisia käyttötarkoituksia. Tieteellisen kirjallisuuden perusteella se, mille menetelmälle kultaisen standardin asema COVID-19-testauksessa annetaan, pitäisi […]

Two people discussion about customer satisfaction survey

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset syksy 2020

18.12.2020

Toteutamme asiakastyytyväisyyskyselyjä vuosittain keväisin. Tänä vuonna kyselymme siirtyi syksylle koronapandemian vuoksi. Haluamme kehittää ArcDia:lla palveluitamme asiakkaiden tarpeita vastaaviksi ja meille on tärkeä tietää, miten asiakkaamme kokevat palveluidemme toimivuuden ja laadun. Näissä onnistuimme hyvin: Valtaosa asiakkaistamme (96 %) oli sitä mieltä, että käyttökoulutus on ollut riittävä päivittäiseen mariPOC:n käyttöön. Saimme todella positiivista palautetta asiakkailtamme mariPOC-testien tekemisen […]